Tänään kävi (taas) ilmi, kuinka turhiin asioihin olemme keskityneet. Kun rapsuttelimme jäätynyttä savea irti kallion pinnasta, auringon laskiessa jo neljän aikaan, mieleemme pulpahti kuinka paljon pidemmällä projekti voisikaan jo olla. Sen sijaan että olisimme käyttäneet kesäloman, lämpimät ilmat ja pitkät päivät hyödyksemme, kaadoimme puita "fiilispohjalta" ja paistoimme makkaraa. No, itseään täytyy puolustaa sen verran, että muutoslupaprosessi valmistui vasta lokakuussa, eikä pohjia uskaltanut tehdä ennen lupien saamista. Mutta pidemmittä puheitta ja selityksittä, projekti voisi olla paremmallakin mallilla. Jos emme enää itse tämän projektin jälkeen rakentaisikaan, osaamme ainakin jakaa neuvoja. Etenkin pyytämättä, yleisen käytännön mukaisesti.
Kaivinkone oli ottanut maata eteläpäädystä liian niukasti; tämä tarkoittaa sitä, että keskimmäisen anturapilarin kohdalta täytyy vielä kuokkia runsaasti savea käsivoimin. Savi on tiivistä tavaraa, etenkin näin jäätyneenä - saapa nähdä mitä tästäkin tulee. Huomenna täytyy lisäksi pumpata vedet montun syvimmästä päädystä ja puhdistaa myös sen alueen anturamuottien pohjat. Kaunis ajatuksemme oli, että olisimme saaneet tehtyä tasoitevalumuotit viikonlopun aikana. Tällä hetkellä suhtaudun tähän haavekuvaan epäillen.
Aggregaatti jouduttiin ottamaan käyttöön, koska pihakeskusta ei ole vielä asennettu, eikä sähkösuunnitelmaakaan tehty. Tälläkin osa-alueella oltaisiin voitu edetä nopeammin. Tosin sähköliittymätilauksemme oli jäänyt Fortumilta "papereiden alle" kesän ajaksi (vai miten se selitys nyt menikään) ja kaapeli tuotiin tonttimme kulmalle muutama kuukausi oletettua ajankohtaa myöhemmin, mutta kai tässä pitää silti osoitella lähinnä itseään. Onneksi 200 euron aggregaatti kuitenkin pelaa moitteetta, toisin kuin projektinhallintamme.
Huomenna on itsenäisyyspäivä. Tekisi mieli levätä, kenties katsoa Tuntematon Sotilas ja olla seuraamatta linnan juhlia. Nyt täytynee tyytyä vain jälkimmäiseen ja kuokkia maata. Ehkä siitäkin tulee sinivalkoinen olo.
-j-